lauantai 26. syyskuuta 2015

Tomaatin keittoa eli kastike tuoreista tomaateista


Kasvihuone pursuaa tomaatteja, joskin raakileitakin on vielä paljon. Viime vuonna onnistuin keittämään tomaattisaaliista erittäin maukasta kastikepohjaa, tai miksikä sitä sitten sanotaankaan. Eli kyseessä on tomaattikastike, joka sopii moneen käyttökohteeseen.

Tomaattikastike

oliiviöljyä paistamiseen
2 isoa sipulia
2 isoa valkosipulinkynttä
suuri kattilallinen tomaatteja
yrttejä
mustapippuria
suolaa

Silppua sipulit. Kuullota sipulit oliiviöljyssä, lisää kuullottamisen loppuvaiheessa silputtu valkosipuli (valkosipuliin tulee kitkerä maku pitkään kuullotettaessa).


 
 
 
 
Pilko tomaatit paloiksi. Itse en poista tomaateista kuoria, sillä ne sekoittuvat mukaan soseutettaessa.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Silppua haluamiasi yrttejä, mieluiten tuoreita. Kasvimaalta löytyi tuoreena timjamia ja persiljaa, joten niitä silppusin mukaan reilusti.
 
 
 
 
 
 
Keitä tomaattilohkoja kattilassa vähintään puoli tuntia. Halutessasi voit heittää lisukkeeksi kattilaan mukaan myös kaapista löytyviä muita tomaattivalmisteita, mm. tomaattimurskaa. Minulle oli jäänyt jääkaappiin puoli purkkia aurinkokuivattuja tomaatteja. Nämä pääsivät mukaan maustamaan keittoa (öljy pois valutettuna). Tosin mahdollista olisi myös ollut  kuullottaa sipulit aurinkokuivattujen tomaattien öljyssä. Lisää yrtit, suola ja pippuri mukaan loppuvaiheessa.
 
 
 
 
 
Soseuta kastike sauvasekoittimella. Tarkista maku.
 
Käytä heti tai pakasta sopivissa annosrasioissa.
 
 
 
 
 
 
Käyttökohteet:
 
- sellaisenaan pizzapohjan päälle
- tomaattikeittona (herkullista kun lisäät keittoon paketin mascarponea tai tuorejuustoa)
- sellaisenaan pastakastikkeeksi tai paista jauheliha ja sekoita kastikkeeseen
 
Kastikkeesta tehtiin heti tomaattikeittoa, johon sekoitettiin valkosipulituorejuustoa.
 
Ja seuraavana päivänä pizzan päälle. Loppu pääsi pakasterasioihin.
 
Herkullista! Kastiketta on niin helppo jatkojalostaa ruoaksi pakasterasioista.

10 kommenttia:

  1. Minulta onkin mennyt tyystin ohi viimeaikaiset postauksesi. Tosi mukavaa kuulla sinusta ja tavata sinut jälleen täällä blogilangoilla.
    Meillä kasvari on kyllä tuottanut runsaasti tomaatteja, mutta ne ovat alkaneet kypsyä vasta näinä päivinä. Eli paljon joudun tuomaan niitä sisälle kypsymään, kun luvassa on kylmenevää. Itse kasvatetut tomaatit maistuvat niin herkullisilta, että taitavat mennä suihin ihan sellaisinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella myöhään on täälläkin satoa tullut. Kukkua on tullut enemmän kuin ehtii syödä. Hetken aikaa vielä pidetään kasvihuonetta lämpimänä ja sitten loput sisälle kypsymään.

      Poista
  2. Ohje tuntuu oikein hyvältä ja kuvat tuovat veden kielelle.
    Minulla tosin oli vain kolme tomaattia tuossa tuvan seinustalla ja kun kesä oli aika oikukas säitten suhteen niin ylituotantoa ei ole.
    Kiitos hyvästä ohjeesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastike on kyllä todella monikäyttöinen. Minullakin oli yksi "TomTato" ulkona kasvamassa ja se ei ehtinyt montaa tomaattia tuottaa.

      Poista
  3. Heh, just tommosesta keväällä haaveilin tomaatintaimien kanssa, mutta eipä niitä sit niin paljoa tullutkaan :) Ens kesänä sitten toivottavasti :) Kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
  4. Eilen keräilin viimeisiä tomaatteja kasvihuoneesta ja mietin mitä niillä tekisin. Kiitos ohjeesta menee heti kokeiluun! Eipä sitten muuta kun yrttejä poimimaan. :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥